Tietoa meistä

Tarinamme

Olemme Lahtelainen perheyritys, joka on perustettu vuonna 2020. Tarinamme sai alkunsa keittiön pöydän ääressä aamukahvilla, vohveleita syödessämme. Mietimme, että olisipa kiva, jos Lahdesta löytyisi ympärivuotinen vohvelikahvila josta saisi aina vastapaistettua vohvelia ja erinomaista kahvia. Näin se idea syntyikin ja pian olimme kirjoittamassa liiketoimintasuunnitelmaa.

Tarkoituksemme oli perustaa kiinteä kahvila heti alussa, mutta korona muutti suunnittelmiamme, joten aloitimme myyntivaunulla Lahden torilla, jossa myimme pelkästään kuplavohveleita. Kesän aikana saimme neuvoteltua liikepaikan Karisman kauppakeskukseen, juuri siihen liiketilaan, josta olimme jo aiemmin alkukeväästä haaveilleet. 

Haluamme tarjota vohveleissamme aitoja ja alkuperäisiä makuja. Päätuotteita ovat perinteisillä resepteillä valmistetut kuplavohvelit ja Belgialaiset vohvelit. Kahvilastamme löytyy myös vaihteleva valikoima vitriinituotteita, kylmiä ja kuumia juomia, irtojäätelöä ym herkkuja. 

Käytämme korkealaatuisia raaka-aineita ja hyödynnämme sesonkeja tuotteissamme. Esimerkiksi hillomme ovat itse keitettyjä ja käytämme niissä melkein poikkeuksetta kotimaisia hedelmiä ja marjoja. Muun muassa omenat ovat kerätty omista puistamme. Hillomme sisältävät 30-50% vähemmän sokeria kuin teolliset hillot. 

Lämpimästi tervetuloa!